Kieli
Parhaat lasketteluleffat | Dope Magazine

Lasketteluleffat – rakastamme sitä tunnetta, kun pääsemme niitä katsellessamme teleporttaamaan vuorille hidastettujen puuterikohtausten, himmeiden jibbailusessareiden ja superjyrkkien vapaalaskulinjojen muodossa. Ja kukapa meistä ei muistaisi sitä ihka ensimmäistä näkemäänsä lasketteluleffaa, oli se sitten johdanto Warren Millerin maailmaan, tulikaste Teton Gravityn johdolla tai Matchstick Productionsin viimeisimmän mestariteoksen striimaus. Ensimmäisessä lasketteluleffassa on sitä jotain.

Ja loistavia, vuosien varrella valmistuneita lasketteluleffoja muuten piisaa. Olemme karsineet listallemme 15 parasta – ne lasketteluleffat, joita ei voi jättää väliin. Katso vaikka kronologisessa järjestyksessä tai pidä koko viikonlopun mittainen leffamaratoni ja ihaile mahtavia pow-otoksia, parkkilaskuja ja extreme-jyrkkiä linjoja keräten laskuintoa seuraavalle kaudelle. Ja pistä soimaan myös leffojen mahtavat soundtrackit – ne ovat muuten myös täydellisiä laskusoittolistalle lisättäväksi!

Jokainen meistä unelmoi tulevansa yhtä hyväksi kuin alla olevan listan pro-laskijat, vai mitä? Toiveenamme on vielä jonain päivänä pudotella mahtavia puuterikumpuja, tykittää mielettömiä kaltevuuskulmia ja stompata backflipejä kallioilta. Sillä aikaa, kun unelmoimme ammattilaisten taidoista, voimme ainakin rokata samaa tyyliä kuin he. Tsekkaa siis Dopen valikoimasta upeimmat naisten laskettelutakit sekä yhtä siistit miesten laskettelutakit ja kaikki muut tarvitsemasi vaatteet ja varusteet seuraavalle kaudelle. Ja kuka tietää, ehkä inspiroidut seuraavista leffoista jopa niin paljon, että kohta kuvaat jo omaasi!

15 parasta lasketteluleffaa

Steep and Deep (1985)

Steep and Deep (1985)
©Steep and Deep (1985)
  • Tuottanut: Warren Miller Entertainment
  • Kesto: 1 h 32 min
  • Pääkokoonpano: Phil Mahre, Billy Kidd, Craig Peterson, Tom Day, Stein Eriksen, Scot Schmidt ja muut

Warren Miller on kiistaton legenda. Hän on luonut uransa aikana yli 70 lasketteluleffaa, keräten taakseen kokonaisia sukupolvia lasketteluleffafaneja. Monet kiittävät häntä jopa kiinnostuksestaan lähteä kokeilemaan lajia aivan ihka ensimmäistä kertaa.

Steep and Deep on ehkä suosikkimme Warren Millerin leffojen joukosta. Tämä vuoden 1985 teos merkitsi elokuvateollisuuden extreme-laskettelun aikakauden alkua, muuttaen lasketteluleffojen kenties tylsähkönä pidetyn luonteen jännittäväksi – ja tehden niiden katselusta todella nautinnollista. Yhtäkkiä koko maailma tiesi, miltä big mountain -laskeminen näyttää päästyään todistamaan Tom Dayn ja Scot Schmidtin kaltaisten suuruuksien laskemista alas eeppisiltä jyrkänteiltä niin Yhdysvalloissa ja Ranskassa kuin Japanissa ja Uudessa-Seelannissakin. Dayn ja Schmidtin lisäksi Steep and Deepissä nähdään muitakin legendaarisia pioneerejä, jotka ovat olleet mukana muovaamassa laskettelua siksi, mitä se tänä päivänä on. Heidän joukkoonsa lukeutuvat Stein Eriksen (freestyle-laskemisen OG), Billy Kidd (olympiamitalisti ja nimi Steamboat-laskettelukeskuksen takana) ja Phil Mahre (olympiakultamitalisti). Suosittelemme bongailemaan upeita retrohaalareita (joskin näitä on vaikea missata!) ja klassista 80-luvun syntikkamusiikkia (myöskin vaikea missata!).

Katso traileri Youtubesta täältä.

Claim (2008)

Claim (2008)
©Claim (2008)
  • Tuottanut: Matchstick Productions
  • Kesto: 1 h 13 min
  • Pääkokoonpano: Shane McConkey, Mark Abma, Ingrid Backstrom, Chris Davenport, PK Hunder, Simon Dumont ja muut

Wow. Claim on pro-laskijoiden eliitin kohtaaminen, jossa jokainen heistä esittelee parhaita puoliaan shreddaten ja kiitäen pitkin korkeita kallionseinämiä – yrittäen samalla todistaa olevansa parhaista parhain, mutta tietysti mitä leikkimielisimmillä tavoilla. Kuvissa vilahtelevat mestarit, kuten Mark Abma, Eric Hjorleifson ja Simon Dumont, kaikki esitellen mielettömän rohkeita otteitaan ja samalla ylistäen koko muun porukan taitoja (tosin muistaen kuitenkin mainita omien skilssien olevan ykkösluokkaa). Tämä on lasketteluleffojen huippukastia ja 100-prosenttisesti katsomisen arvoinen.

Leffan koko nimi on “Claim, The Greatest Ski Movie…EVER!” (suom. Claim, paras lasketteluleffa… KOSKAAN) ja ainakaan meillä ei riitä pokka alkaa väittelemään tämän lausuman kanssa. Tsekkaa vaikka leffan Jukebox Hero -biisin tahtiin kuvattu Shane McConkeyn legendaarinen osio (joka jäi viimeiseksi ennen hänen kuolemaansa), jossa nähdään myös Jack Danielsia ryystävä hahmo Saucer Boy. Niin ja voit myös odottaa näkeväsi Colby Westin lipsynkkaamassa Tom Jonesin biisiä It’s Not Unusual (kyllä, ihan oikeasti) ja Simon Dumontin yrittämässä hänen 10,7-metristä quarter pipe -hyppyennätystään. Lisäksi leffassa nähdään Chris Davenport dominoimassa extreme-linjoja muun muassa Alppien Eigerillä ja Matterhornilla. Muista vain valmistautua myötätuntoirvistyksiin katsoessasi porukan kaatuvan kerta toisensa perään. Nämä kaverit pannuttavat ja kovaa.

Mount St. Elias (2009)

Mount St. Elias (2009)
©Mount St. Elias (2009)
  • Tuottanut: Independent
  • Kesto: 1 h 40 min
  • Pääkokoonpano: Alex Naglich, Peter Ressmann ja Jon Johnston

Vastaa rehellisesti: lähtisitkö valloittamaan vuorta, jonka lempinimi on The Man Eater (suom. Miestennielijä)? Juu, emme mekään. Tämä nimi ei kuitenkaan paljoa hätkäyttänyt kolmea maailman parhaaksi tituleerattua hc-vuorihiihtäjää Alex Naglichia, Peter Ressmannia ja Jon Johnstonia. He nimittäin päättivät valloittaa Mount St. Eliasin, koko Pohjois-Amerikan pahamaineisimman ja suoraan sanottuna karmivimman huipun. Vuori on vaikeusasteessaan aivan omaa luokkaansa.

Niin ja nämä kolme vuorihiihtäjää eivät sitten vain pelkästään päättäneet kiivetä vuoren huipulle. Heidän tarkoituksenaan oli myös laskea se, tehden maailmanennätyksen maailman pisimmästä laskusta ällistyttävällä 5 486 metrin mitallaan. Aiemmat laskijat ovat lähteneet tälle missiolle, joka on valitettavaa kyllä, johtanut tragedioihin ja kuolonuhreihin. Miten siis käy kolmen laskijamme? Jos spoilaisimme sen sinulle, veisi se pois ainakin puolet hauskuudesta, vai mitä? Joten laita leffa pyörimään ja valmistaudu pitämään tiukasti kiinni sohvan käsinojista – tämä ei ole herkimmille!

Katso leffa kokonaisuudessaan RedBull TV:stä täältä.

All.I.Can (2011)

All.I.Can (2011)
©All.I.Can (2011)
  • Tuottanut: Sherpas Cinemas
  • Kesto: 1 h 12 min
  • Pääkokoonpano: JP Auclair, Kye Petersen, Eric Hjorleifson, Chris Rubens, Dana Flahr, Callum Pettit, James Heim, Ingrid Backstrom, Mark Abma, Lynsey Dyer ja muut

Sherpas Cinemas käänsi lasketteluleffagenren päälaelleen vuonna 2011 elokuvallaan All.I.Can. Marokossa, Chilessä ja Grönlannissa kuvattu leffa dominoi elokuvafestivaaleja ilmiömäisellä kuvauksellaan. Mutta teoksessa ei ole kyse pelkistä henkeäsalpaavista ilmakuvista ja häikäisevistä jyrkkyyksistä – All.I.Can tuo pöytään dokumenttityylisen sanoman ilmastonmuutoksesta sekä pakottavasta tarpeesta suojella vuoriamme.

All.I.Canin taiteellisuus on viety uudelle levelille, mutta täysin samaa voi sanoa siinä nähtävästä laskemisesta. Mikään muu elokuva ei saa oloamme yhtä ylpeäksi lasketteluharrastuksestamme kuin tämä, jossa saamme katsoa Kye Petersenin, Lynsey Dyerin, Mark Abman ja Ingrid Backstromin tekevän shreddaamisesta taidetta. Ja muuten, jos aiot katsoa pätkän leffasta ennen koko elokuvan ääreen paneutumista, suosittelemme JP Auclairin katulaskettelusegmenttiä osasta 5. Voisimme katsoa tämän edesmenneen suuruuden portaiden vetämistä ja autojen päällä jibbailua LCD Soundsystemin Dance Yrself Cleanin tahtiin vaikka koko päivän.

Katso teaseri YouTubesta täältä.

McConkey (2013)

McConkey (2013)
©McConkey (2013)
  • Tuottanut: Matchstick Productions
  • Kesto: 1 h 50 min
  • Pääkokoonpano: Shane McConkey

“Shane oli yksi niistä ihmisistä, joita ei voinut jättää huomiotta, jonka taitoja ei voinut kieltää, oli itse laskettelija tai ei. Tämä mies on ykkönen – ja enemmänkin”, sanoo Sal Masekela. Kyseessä on elämäkertaelokuva miehestä, myytistä ja legendasta, Shane McConkeystä. Jep, tämä dokkari sukeltaa syvälle erään laskettelualan suurimpiin nimiin kuuluvan miehen elämään. Leffassa käydään läpi hänen lapsuuttaan, nousuaan julkisuuteen (mukaan lukien pahamaineinen alaston lasku Vailissa), kiistatonta vaikutustaan alaan sekä traagista ja aivan liian aikaisin tapahtunutta kuolemaansa ski-basehyppyonnettomuudessa vuonna 2009.

McConkeyn tarinaa pioneerinä ja alan johtohahmona käydään läpi haastattelujen muodossa. Pääsemme näkemään haastatteluja perheeltä, ystäviltä ja monilta tutuilta kasvoilta, kuten Jeremy Jonesilta, Miles Daisherilta, Sherry McConkeyltä sekä JT Holmesilta, joka oli McConkeyn seurassa tämän hengen vaatineen onnettomuuden päivänä. Kannattaa ehkä ottaa nessut valmiiksi esille tätä leffaa varten. Pelkkää vetistelyä se ei kuitenkaan tule olemaan, ja Shanen ilkikurinen henki ja mieletön elämänhalu saavat takuulla myös leveän hymyn kasvoillesi useammin kuin kerran. Olipa kyseessä sitten aloitteleva laskija tai kokenut konkari, tulisi ihan jokaisen laskettelua harrastavan tuntea Shane McConkeyn tarina. Älä siis missaa tätä!

Katso koko leffa Matchstick Productionsin sivuilla täältä.

Supervention (2013)

Supervention (2013)
©Supervention (2013)
  • Tuottanut: Field Productions
  • Kesto: 1 h 15 min
  • Pääkokoonpano: Jesper Tjäder, Tom Wallisch, Tim Durtschi, Eric Hjorleifson ja muut

Liity koko planeettamme parhaimpien laskijoiden mukaan heidän matkoillaan Norjassa, Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa heidän esitellessä mielettömän edistynyttä laskemista sekä big mountain -maastoja, joita kukaan ei ole ennen heitä laskenut. Tätä on Supervention. Ja planeettamme parhaimmilla laskijoilla tarkoitamme muuten Tim Durtschia dominoimassa takamaastohyppyreitä Mt.Cookilla, Eric Hjorleifsonia vetämässä vaikuttavia linjoja Lyngsalpanin vuoristossa ja Tom Wallischia jibbailemassa läpi keväisen parkkisession.

Ja tietysti Dopen sponsoroima laskija Jesper Tjäder saa leukasi loksahtamaan auki koko leffan ajan. Yhdessä lempparikohtauksistamme Even Sigstad ja Kim Boberg SLAYAAVAT kierreportaikko-reilillä Norjan Vikersundissa. Jep, Supervention antaa lähikuvan Norjan laskuskenen mahtavuudesta, eksklusiivisen katsauksen maailman kauneimpiin kuuluviin maisemiin sekä näkökulman ystävyyksistä, jotka syntyvät rakkaudesta laskemiseen. 

Katso koko leffa RedBull TV:stä täältä.

Into the Mind (2013)

Into the Mind (2013)
©Into the Mind (2013)
  • Tuottanut: Sherpas Cinemas
  • Kesto: 1 h 25 min
  • Pääkokoonpano: Callum Petit, JP Auclair, Kye Peterson, Ingrid Backstrom, Jimmy Chin, Angel Collinson, Xavier de le Rue, Rory Bushfield ja muut

Okei, ensimmäinen kerta Into the Mindia katsellessa tuntui surrealistiselta! Siinä seurataan tuntematonta laskettelijaa tämän tavoitteessaan kiivetä ja laskea vaikuttavan kokoinen vuori – onko riskin ottaminen palkkion arvoista? Koko konsepti kuulostaa melko tavalliselta ja yksinkertaiselta, vai mitä? No, Sherpas Cinemasin tekemisestä on yksinkertainen kaukana. Yli 12 osassa (jotka kuvastavat elämän kiertokulkua) he esittelevät häikäiseviä kuvaamisen taidonnäytteitä, selkäpiin karmivaan saavaa musiikkia ja suorastaan psykedeelistä monitasoista tarinankerrontaa.

Tietysti myös itse laskeminen on aivan omalla tasollaan. Pääset todistamaan mielettömiä taidonnäytteitä Callum Petitiltä, JP Auclairilta, Kye Petersonilta, Angel Collinsonilta, Xavier de le Ruelta, Rory Bushfieldiltä ja muilta upean villeissä ja häikäisevän kauniissa kohteissa, kuten Boliviassa, Denalissa ja Nepalissa. Into the Mind on pullollaan korkean kaliiberin shreddausta ja genren rajoja rikkovaa elokuvantekoa. Se pääsee syvälle ihon alle ihan sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Todellinen mielen mestariteos.

PURE (2014)

PURE (2014)
©PURE (2014)
  • Tuottanut: Shades of Winter
  • Kesto: 1 h 30 min
  • Pääkokoonpano: Matilda Rapaport, Emma Dahlström, Silvia Bertagna, Maude Raymond, Melissa Presslaber, Julia Krass ja muut

Olet kenties tähän asti listaustamme odottanut naisvahvistuksen saapumista paikalle. No, PURE ylpeänä osoittaa parrasvalonsa maailman 12:een parhaaseen naislaskettelijaan heidän matkatessa Alaskasta aina Alpeille asti heidän ruokkiessa rakkauttaan laskemiseen ja edistäen freestyle- ja vapaalaskemista. Pääset näkemään, kuinka Maude Raymond heittäytyy luovaksi Nine Queens -kisassa, Nat Segal vetää upeita backflipejä japow-puuteriin ja Melissa Presslaber yrittää yksin kiivetä ja laskeutua Sveitsin Fletschhornin pohjoisseinämän. Tämä saa laskukuumeen nousemaan, jos mikä.

PURE on yksi inspiroivimmista lasketteluleffoista, eikä pelkästään naisshreddaajien näkökulmasta katsottuna! Se näyttää, mikä kaikki on mahdollista, kunhan hallussa on tarvittava intohimo, taidot ja ympäröivän yhteisön tuki. Rakastamme myös sitä faktaa, että naiset ovat kaikin puolin puikoissa tämän leffan kulissien takana ja sen on esimerkiksi ohjannut Sandra Lahnsteiner, jonka nähdään shreddaavan suuria linjoja myös itse kyseisessä leffassa. Lahnsteiner muuten myös perusti Shades of Winter -alustan inspiroivia naisroolimalleja varten sekä voimaannuttaakseen naisia lumilajien parissa. PUREssa tämä missio on saavutettu 100-prosenttisesti.

Vuokraa tai osta Amazon Primesta täältä.

Streif: One Hell of a Ride (2014)

Streif: One Hell of a Ride (2014)
©Streif: One Hell of a Ride (2014)
  • Tuottanut: Red Bull Media House
  • Kesto: 1 h 50 min
  • Pääkokoonpano: Erik Guay, Aksel Lund Svindal, Max Franz ja Hannes Reichelt

“Laskettelumaailmassa ei ole mitään Streifin kiitämistä isompaa”, sanoo Daron Rahlves. Jep, pelkkä sana “Streif” saa kylmät väreet kulkemaan monen laskijan selkää pitkin. Se on yksi Itävallan Kitzbühelissä sijaitsevan alppihiihtoalueen pelätyimmistä, haastavimmista ja vaarallisimmista rinteistä. Joten, miten sen laskemiseen voi valmistautua? Streif: One Hell of a Ride antaa kurkistuksen intensiiviseen valmistautumiseen, joka tarvitaan maailman vaarallisimpaan alppihiihtokilpailuun osallistumiseksi.

Streifissä seurataan ryhmää ammattialppihiihtäjiä (Aksel Lund Svindalia, Max Franzia, Hannes Reicheltia ja Erik Guaytä) vuoden ajan ennen tällä legendaarisella paikalla pidettävää kilpailua. Elokuvan aikana tulet ymmärtämään, mikä houkuttelee ihmisiä tapahtumaan ja saa heidät hyväksymään siihen liittyvät valtavat riskit (valmistaudu kaatumisiin ja muuhun karmivaan videomateriaaliin!). Leffa kestää hieman alle kaksi tuntia, mutta sitä katsellessa aika suorastaan kiitää ohitsesi – aivan kuten myös laskijat keskimäärin itse Streifiä noin kahdessa minuutissa 140 kilometrin tuntinopeudella!

Katso koko leffa RedBull TV:stä täältä.

Pretty Faces (2015)

Pretty Faces (2015)
©Pretty Faces (2015)
  • Tuottanut: Unicorn Picnic
  • Kesto: 55 min
  • Pääkokoonpano: Lynsey Dyer, Elyse Saugstad, Rachael Burks, Ingrid Backstrom, Angel Collinson ja muut

Vain muutama juttu saa meidät täällä Dopen toimituksessa odottamaan talvea ja tulevaa laskukautta niin paljon, kuin Pretty Facesin katseleminen! Unicorn Picnic (Lynsey Dyerin käsialaa) on tuottanut voimaannuttavan ja supermahtavan lasketteluleffan, jonka kokoonpano koostuu täysin naisista. Dyer on koonnut kasaan alan inspiroivimmat boss ladyt, mukaan lukien Ingrid Backstromin, Angel Collinsonin, Nadia Samerin, Tatum Monodin ja Rachael Burksin. Nähdäänpä leffassa myös itse Dyer ja monia muita vahvoja naisia.

Nämä laskijat nähdään ilmiömäisissä taidonnäytteissään kiitämässä SUURIA vuoristolinjoja, vetämässä täysiä kallionjyrkänne toisensa jälkeen ja stomppaamassa mielettömiä tupla-backflipejä (tästä käy kiittäminen Monodia). Pretty Faces on kuitenkin myös “tarina laskettelevasta tytöstä”. Dyer ja muut pohtivat heti leffan alkajaisiksi lasketteluharrastustaan lapsina sekä sitä, kuinka heidän rakkautensa laskemiseen sai oikeastaan alkunsa. Erityisen ainutlaatuisesti Pretty Faces onnistuu osoittamaan yhteisöllisyyden mahtavuuden sekä tuomaan esille kaiken häikäisevän taituruuden, hauskanpidon ja innon, jotka syntyvät, kun naiset uskovat itseensä, jahtaavat unelmiaan ja valloittavat vuoria yhdessä.

Vuokraa tai osta Apple TV:stä täältä.

Drop Everything (2017)

Drop Everything (2017)
©Drop Everything (2017)
  • Tuottanut: Matchstick Productions
  • Kesto: 55 min
  • Pääkokoonpano: Mark Abma, Markus Eder, Michelle Parker, Cody Townsend, Elyse Saugstad, Eric Hjorleifson ja muut

Onko etsinnässäsi toiminnan täyteinen tunti täynnä silkkaa magiaa ja mayhemia? Kohdista siinä tapauksessa valintasi Drop Everythingiin, joka on täydellinen työpaikan ruokataukoon mahdutettava lasketteluleffa Matchstick Productionsilta. Se paistattelee siinä silkassa ilossa, jonka laskettelu tuo meille. Tsekkaa mielettömät osiot Markus Ederiltä, Michelle Parkerilta ja Mark Abmalta. Niissä kolmikko vetää huikeita linjoja, nauraa ja näyttää viettävän elämänsä parasta aikaa. Lisäksi pääsemme todistamaan, kuinka laskettelun voimakaksikko ja pariskunta Cody Townsend ja Elyse Saugstad laskevat yhdessä – ja kumpi stomppaa temput kumpaa paremmin.

Lupaamme, että tulet googlailemaan seuraavaa laskettelumatkaasi lopputekstien pyörähtäessä ruudulle. Ja kuinka voisitkaan olla tekemättä tätä annettuasi silmiesi levätä mitä gnarlyimmissä linjoissa, upeimmissa dronen kuvaamissa maisemissa, pehmoisimmissa puuterikummuissa ja suurimmissa hyppyreissä niin Alaskassa, Brittiläisessä Kolumbiassa kuin Norjassakin? Drop Everything lupaa kasvattaa laskettelukuumeesi vähintäänkin kolminkertaiseksi ja onnistuu siinä täydellisesti tarjoilemalla ison annoksen henkeäsalpaavan taidokasta laskemista ja liitoksistaan repeilevää riemua. Niin ja tämän leffan soundtrack on muuten ihan mieletön ja sisältää alkuperäisen (joskin läpällä tehdyn) biisin Michelle Parkerilta! Lisäksi sillä kuullaan Greta Van Fleetiä, KISSiä ja The Marshall Tucker Bandiä. Täydellistä.

Katso Red Bull TV:stä täältä.

All In (2018)

All In (2018)
©All In (2018)
  • Tuottanut: Matchstick Productions
  • Kesto: 1 h
  • Pääkokoonpano: Elyse Saugstad, Angel Collinson, Tatum Monod, Michelle Parker, Mark Abma, Cody Townsend ja muut

Lasketteluleffat, kuten Shades of Winter ja Pretty Faces raivasivat tietä All Inin kaltaisille mestariteoksille. Jep, Matchstick Productions esittää All Inin, jota tähdittää ryhmä asenteella vetäviä naisia, joiden tavoitteena on rikkoa miesten dominoiman lasketteluleffa-alan perinteisiä kaavoja. Ja perinteisten kaavojen rikkomisella he tarkoittavat itse asiassa koko homman kääntämistä päälaelleen. Tässä he onnistuvat esittelemällä Elyse Saugstadin, Angel Collinsonin ja Tatum Monodin kaltaisia suuruuksia heittäytymässä mukaan kaikkeen, mitä vuorilla on tarjottavanaan – heidät nähdään niin vetämässä suuria takamaastolinjoja kuin laskemassa katusessareilla ja kaikkea tältä väliltä.

Erityisesti All In korostaa sitä faktaa, ettei laskeminen ole mitään ryhmiä poissulkeva harrastus, vaan tarkoitettu aivan jokaiselle. Näin ollen leffan naiset tekevät tilaa yhtä paljon miehille kuin itselleen, esitellen osioita John Collinsonilta, Cody Townsendilta ja Mark Abmalta. Niin ja leffassa pysytään muuten paikallisilla laskettelupaikoilla, tarkoituksena ottaa huomioon ilmastonmuutos ja ympäristönsuojelu. Joten sen sijaan, että leffassa matkustettaisiin syrjäisiin ja hiilijalanjälkeä kasvattaviin kohteisiin, pitäydytään sen tapahtumapaikoilla upeissa Yhdysvaltain takamaastoissa, jotka ovat toki itsessään näkemisen arvoisia. All Inissä laskijat tekevät mitä rakastavat omilla huudeillaan: yksinkertainen ja henkiin herätetty lasketteluleffakaava, joka takaa tämän elokuvan pääsyn listallemme.

Vuokraa tai osta Amazon Primestä täältä.

The Collective (2019)

The Collective (2019)
©The Collective (2019)
  • Tuottanut: Faction Skis
  • Kesto: 48 min
  • Pääkokoonpano: Kelly Sildaru, Alex Hall, Benjamin Forthun, Caroline Claire, Sarah Hoefflin, Mathilde Germaud ja muut

Kun koko leffateatterin sali kiljahtelee innostuksesta ensi-illassa, voi olla varma siitä, että kyseessä on tavallista parempi lasketteluleffa. Juuri näin muuten tapahtui Faction Skis -tuotantoyhtiön toisen kokopitkän leffan, The Collectiven Pariisin ensi-illassa!

On hyvin epätavanomaista, että lasketteluleffa onnistuu tarjoamaan jotain jokaiselle, mutta tämä on juuri se seikka, jossa The Collective loistaa. Haluatko nähdä siistejä Brittiläisen Kolumbian takamaastokohtauksia yhdistettynä lähes hengelliseen japow-kokemukseen? Tätähän piisaa. Entä hankalilta vaikuttavia reilivetoja Skandinavian upeissa maisemissa? Löytyy. Okei, miten olisi sitten täysin naisista koostuva snowpark-segmentti, joka demonstroi täydellisesti naisten freestyle-laskemisen edistymisen huimaa vauhtia? Boom, myös tästä pääsee nauttimaan leffassa! Näiden herkkujen lisäksi elokuvassa nähdään myös Alex Hallin osio – hän saa katsojat haukkomaan henkeään heti leffan alkumetreiltä alkaen mielettömällä suurten hyppyreiden segmentillään. Ja hän muuten jatkaa rajojen rikkomista neljässä leffan seitsemästä osasta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Katso Red Bull Snow -kanavalla YouTubessa täältä.

Make Believe (2020)

Make Believe (2020)
©Make Believe (2020)
  • Tuottanut: Teton Gravity Research
  • Kesto: 1 h 13 min
  • Pääkokoonpano: Tim Durtschi, Sammy Carlson, Nick McNutt, Caite Zeliff, Griffin Post, Sam Smoothy, Colter Hinchliffe ja Kai Jones

Jo 25 vuoden ajan ovat Teton Gravity Researchin legendat luoneet seikkailuja, joita kaikkia luonnehtii yksi ja sama eetos: “Elä unelmaasi”. Make Believessä suuntaa TGR huomionsa edistyksellisiin urheilijoihin, jotka ruumiillistavat tätä ajatusta – sellaisiin urheilijoihin, jotka vaivatta onnistuvat yhdistämään luovuuden ja kovan työn, rakastuen vuoriin ja tehden unelmistaan todellisuuttaan.

Make Believe on siisti kunnianosoitus koko laskettelukulttuurille sekä sitä eläville ihmisille, mukaan lukien Tim Durtschille, Sammy Carlsonille, Kai Jonesille, Caite Zeliffille ja monille muille. Se herättää katsojissa melkoisen matkakuumeen esitellessään kohteita aina Jackson Holesta Coloradoon ja Japaniin. Lisäksi pääset kuolaamaan vaikuttavia linjoja, mutta irvistämään myötätunnosta kaikissa leffan pannutus- ja pihakirppistelykohtauksissa, jossa laskijan tavarat leviävät dramaattisesti pitkin rinnettä – puhumattakaan viiden minuutin lumivyöryn aikaansaamista hautautumisista! Näiden visuaalisten elementtien lisäksi Make Believe saa myös katsojan pohtimaan omaa suhtautumistaan, pyytäen häntä käyttämään villeintä mielikuvitustaan ja uskomaan siihen, mitä haluaa täydestä sydämestään. Se kehottaa kuvittelemaan, mitä kaikkea voisikaan tapahtua, jos itse päättäisi “elää unelmaa”.

Katso Red Bull TV:stä täällä.

Nexus (2022)

Nexus (2022)
©Nexus (2022)
  • Tuottanut: Arc'teryx, Shannon Corsi Media
  • Kesto: 43 min
  • Pääkokoonpano: Michelle Parker, Krystin Norman, Lucy Sackbauer ja muut

Voitko uskoa, että ennen vuotta 2022 ei oltu julkaistu kokopitkää elokuvaa, jota olisivat tähdittäneet pelkät naiset ja jonka olisi ohjannut ja tuottanut vain naisista koostunut tiimi? Totta se on – mutta sitten tuli Nexus. Tämä lasketteluleffa toimi yksinään (aivan liian myöhään saapuneena) lasketteluelokuva-alan virstanpylväänä. “Jos haluamme nähdä muutoksen tällä alalla, täytyy meidän olla itse edistämässä sitä”, sanoo Michelle Parker.

Vaikka Pretty Facesin kaltaiset teokset raivasivatkin kunnolla tilaa naisille alalla, oli Nexus silti historian ensimmäinen kokopitkä elokuva, jonka ohjaus- ja tuotantotiimeissä nähtiin pelkästään naisia. Tämän suuren budjetin elokuvan ohjasi Shannon Corsi yhteistyössä Arc’teryxin kanssa. Siinä seurataan viittä eri naislaskijaryhmää eri puolilla Pohjois-Amerikkaa. Jokaisella niiden jäsenistä on omat syynsä laskemiseen ja lumeen rakastumiseen. Emme halua spoilata liikaa, mutta sanottakoon, että Nexus todellakin loistaa tarinankerronnassaan – ja siinä nähdään myös huikeita shreddauksen taidonnäytteitä. “Nexus on elokuva, jonka kaikki olisimme toivoneet olevan olemassa varttuessamme”, sanoo Corsi. Ja hemmetti, että hän onkin oikeassa. Tuodessaan niin vahvasti esiin toverillisuuden ja luovuuden, olemme varmoja, että Nexus saa aikaan upeita asioita. Mieti vain kaikkia niitä pikkutyttöjä, jotka katsovat sen ja saavat uutta luottamusta itseensä ja kykyihinsä.

Katso Arc’teryxin YouTube-kanavalla täältä.

Kunniamaininnat

Rakastamme myös The Meaningless Pursuit of Snow -leffaa (2023) Sweetgrass Productionsin ja Patagonian tuottamana. Siinä seurataan viittä “normaalia” ihmistä (a.k.a. ei isoja nimiä alalla), jotka matkustavat La Gravesta Wyomingiin ja Vermontiin jahdatessaan intohimoaan takamaastolaskemiseen. Tämä toimii.

Ja lopuksi, tiedämme kyllä, että tämä on teknisesti ottaen lumilautailuleffa, mutta meidän on ihan pakko mainita vielä The Art of Flight (2011). Tämä elokuva sisältää historian parhaimpiin kuuluvaa freestyle-lumilautailua. Travis Rice, Scotty Lago ja Pat Moore vetävät valtavan kokoisia vuorenseinämiä ja todellakin sendaavat niin Alaskassa ja Chilessä kuin Kanadassa ja Yhdysvalloissakin. Itse kuvaus ja soundtrack ovat myös eeppisiä, nostaen The Art of Flightin sellaiselle laskuleffan tasolle, jollaista ei ole ennen sen julkaisua nähty. Okei, me tästä suuntaammekin kuuntelemaan M83:tä ja The Naked And Famousia volat täysillä.

Lopuksi

Huh, mikä lista! Nyt sinulla on aivottoman Netflixin selailun ja katsomisen etsimisen sijaan käsissäsi kunnon listaus maailman parhaimpia lasketteluleffoja, joista valita. Ja kuvailtuamme kaikkia näitä edistyneitä ja uraauurtavia lasketteluleffoja, emme voisi olla innostuneempia tulevasta kaudesta! Olemme melko varmoja, että sinä tulet tuntemaan samoin vedettyäsi kaikki 15 putkeen leffamaratonillasi!

Missasimmeko mielestäsi ehdottoman klassikon? Tai oletko nähnyt vasta julkaistun lasketteluleffan, joka kuuluisi listalle? Kerro meille sähköpostitse crew@dopesnow.com, niin päivitämme artikkelia! Ja vielä parempaa, mikset aloittaisi keskustelua parhaasta lasketteluleffasta Dope Snow Community -Facebook-ryhmässä? Emme sitten voi luvata, ettemme häikäilemättömästi tulisi mainostamaan tätä artikkelia keskustelussasi…

Aiheeseen liittyvää luettavaa: