Kieli
Lumilaudan voitelu vaihe vaiheelta | Dope Magazine

Onko lautasi lojunut varaston perukoilla aina viime kauden lopusta saakka? Anna sille vähän rakkautta ja huolenpitoa voitelemalla se ennen talven ensimmäistä laskupäivää. Tällä pienellä teolla on suuri vaikutus – lumilaudan voitelu pitää rakkaan menopelisi huippukunnossa ja takaa sulavat laskut vuorella.

Mutta tiesitkö, että lautaa ei tarvitse aina viedä ammattilaiselle huollettavaksi? Voit aivan hyvin opetella vahaamaan lumilautasi itse ja tulla samalla säästäneeksi sievoisen summan rahaa. Homma hoituu helposti ja nopeasti, ja alle olemme koonneet muutamat yksinkertaiset vaiheet, joita noudattamalla onnistut varmasti. Joten pystytä voitelustudiosi ja laita laskukamasi kuntoon. Pian lumilaudan voitelu onnistuu sinulta vaikka unissaan (tosin, älä pliis tee sitä, koska hommaan tarvitaan kuumaa vahaa – mutta siitä lisää myöhemmin).

Haluat varmaankin koko olemuksesi huokuvan yhtä sulavaa ja saumatonta menoa kuin vasta huollettu lautasikin. Tsekkaa siinä tapauksessa viimeisin droppimme tyylikkäitä laskuvaatteita – oli etsinnässäsi sitten naisten lautailutakki tai miesten lautailutakki, löydät takuulla ne sekä lautailuun täydelliset housut ja muut asusteet valikoimastamme. Tasaisesti ja sulavasti kulkeva lauta tekee laskemisesta mukavampaa ja samaa voi ehdottomasti sanoa myös miellyttävän tuntuisista ja upean tyylikkäistä lautailuvaatteista!

Ohjeet lumilaudan voiteluun vaihe vaiheelta

1. Kokoa tarvittavat työkalut

Kokoa tarvittavat työkalut

Hommaan tarvitaan tietysti muutamia välttämättömiä työkaluja. Etsi käsiisi siis ruuvimeisseli, voiteluharja, liina, karhunkieli tai hiomahuopa / teräsharja, kantinteroitin ja alla mainitut työkalut.

Valmistele sitten työpisteesi ja voiteluteline (jos sinulla sattuu sellaiset olemaan). Jos niitä ei löydy, kelpaa mikä tahansa vakaa pinta, kunhan se on vähintään puolet lumilautasi pituudesta. Suosikkimme tee se itse -versioista on kaksi tuolia. Ai niin ja muuten – voiteleminen kannattaa ehdottomasti hoitaa varastossa tai vaikka autotallissa, jos se ei ole liian viileä. Tästä voi tulla sotkua!

Voide/vaha

Koko toimenpiteen tärkein osa! Kuumavahaa löytyy eri väreissä ja tyypeissä, joista jokainen on suunniteltu eri lämpötiloissa ja olosuhteissa käytettäviksi. Tarjolla on erityisesti leutoon säähän ja kevätlautailuun tarkoitettuja voiteita sekä erityisesti kylmiin pakkassäihin suunniteltuja vahoja. Etkö ole varma, mitä valita tai aiotko laskea vaihtelevissa olosuhteissa? Valitse tällöin joka sään voiteluaine (monesti pakkauksessa lukee “universal wax”). Se on suunniteltu toimimaan joka kelillä!

Voitelurauta

Tämä voi olla erityinen laudan voitelua varten tarkoitettu rauta tai perinteinen vaatteiden silitysrauta. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei käytä tavallista silitysrautaa enää voitelun jälkeen vaatteiden silitykseen!

Jos näistä kahdesta tyypistä pitäisi valita, suosittelisimme kuitenkin hankkimaan erityisen, lumilautojen ja suksien voitelua varten tarkoitetun raudan, sillä siinä on varmasti täysin tasainen pohja. Tasaisuus on hyvä juttu siksi, että se levittää vahan tasaisesti – ja juuri sitä haluamme raudalta!

Sikli

Spoiler alert: sikliä käytetään poistamaan liika vaha voitelun jälkeen. Se on (yleensä) suorakulmainen muovi- tai metalliesine suoralla reunalla. Voit valita vapaasti haluamasi tyypin, mutta yleensä muovisia suositellaan vasta-alkajille. Metallisella siklillä tulee yleensä tarkempaa jälkeä ja se sopii loistavasti korjaustyön jälkien hiomiseen tai hyvin sitkeässä olevan vahan irrottamiseen. Se voi kuitenkin vaurioittaa lautaa, ellei sitä käytä varovasti.

2. Löysää/irrota siteet

Löysää/irrota siteet

Ennen kuin ryhdyt töihin, irrota siteesi, sillä tulet työstämään lautaasi sen ollessa ylösalaisin. Et myöskään halua siteiden kiinnitysruuveja lähellekään laudan pohjan pintaa silloin, kun levität vahaa kuumalla raudalla. Tämä siksi, että lämpö ja metalli eivät tässä tapauksessa sovi ollenkaan yhteen.

Jos kuitenkin unohdat irrottaa siteet – ja liikutat rautaa niiden lähellä – voivat ruuvit johtaa lämpöä, laajentua ja vaurioittaa peruuttamattomasti lautaasi. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun lautailija puhkeaa kyyneliin tämän yksinkertaisen (mutta yleisen) ja järkyttävän virheen äärellä.

3. Puhdista pohja

Voitelun tulisi tapahtua kiiltävälle ja puhtaalle pinnalle. Tämä tarkoittaa, että pohjasta täytyy irrottaa mahdollinen lika ja vanha vaha käyttämällä nailonharjaa ja liinaa. Voit myös käyttää sitruunahappoa sisältävää pohjanpuhdistusainetta, jos pohja on superlikainen (tämä sopii muuten loistavasti myös vanhojen kypärään jämähtäneiden tarrojen irrottamiseen!).

Jos puolestaan hiot hiljattain tehdyn voitelutyön jälkiä tai jos pohja on jo valmiiksi puhdas, voit pyyhkiä sen lämpimällä vedellä kostutetulla liinalla ja levittää sitten voiteluaineen vanhan vahan päälle. Kerrokset eivät ole huono asia – lika on se, mitä haluamme välttää.

4. Sulata vaha

Sitten seuraa hauska osuus! Tätä varten tarvitset voitelu- tai silitysraudan. Odota, kunnes rauta saavuttaa keskilämpötilan (tai voiteluainepakkauksessa suositellun lämpötilan). Varmista, ettei rauta savuta! Pitele rautaa sitten noin 5–10 cm pohjan yläpuolella ja paina vaha sitä vasten. Vahan tulisi alkaa valua pohjan päälle norona tai tipoittain. Liikuttele vahaa ja rautaa laudan yläpuolella levittääksesi vahaa ympäriinsä.

Tiputa linja, joka kulkee laudan molempaa kanttia pitkin (noin 2,5 cm päässä reunasta), ennen kuin teet siksak-liikkeen laudan keskiosassa täyttääksesi sen keskuksen. Kunkin linjan väliin olisi hyvä jättää noin 5 cm. Ja muista, ettei määrässä kannata liioitella – voit aina sulattaa ja levittää lisää vahaa, jos tarve vaatii.

5. Levitä vaha

Levitä vaha

Seuraavaksi sinun täytyy levittää laudalle tiputtamasi vaha. Liikuttele rautaa tehden pieniä ympyröitä, kunnes yhtä aluetta peittää ohut kerros. Siirry sitten seuraavaan kohtaan (levittäen vahaa myös etuosaan eli noseen ja takaosiaan eli tailiin). Lopputuloksen tulisi olla mukavan tasainen kerros ilman kuivia kohtia.

Muista pitää rauta koko ajan liikkeessä, jotta pohja ei pääse ylikuumenemaan. Kukaanhan ei halua raudan muotoista palojälkeä lautansa pohjaan!

6. Anna jäähtyä

Jätä työsi jäljet tekeytymään. Tällä tarkoitamme sitä, että annat vahan jäähtyä ja asettua laudan pohjaan – tyypillisesti tässä kestää noin 20–30 minuuttia. Keitä vaikka kahvit, istahda alas ja ihaile aikaansaannostasi… tai lue vaikka toinen Dope Magazinen artikkeli odotellessasi!

Tässä kohtaa kärsivällisyys on valttia. Jos ryhdyt siklaamaan pohjaa liian aikaisin, voit pilata kovan työsi jäljet, sillä vaha ei ole vielä ehtinyt tarttua pohjan huokosiin! Laudan heittäminen hankeen jäähtymisen nopeuttamiseksi saattaa kuulostaa houkuttelevalta idealta, mutta sitä emme suosittele. Laudan olisi hyvä olla huoneenlämpöinen. Jos se on liian kylmä, eivät pohjan huokoset avaudu tarpeeksi imeäkseen itseensä mitään, vaan päinvastoin hylkivät vahaa.

7. Siklauksen aika

Okei, muutimme mieltämme: tämä on itse asiassa se hauskin osuus! Kun vaha on jäähtynyt, nappaa sikli käteesi ja pidä sitä 45 asteen kulmassa laudan pohjaan nähden. Siklaa sitten ylimääräinen vaha pois työntämällä sikliä itsestäsi poispäin.

Paras tekniikkavinkkimme on siklata nosesta tailiin päin pitkin, toistensa kanssa lomittain menevin ja jatkuvin vedoin. Tykkäätkö laskea paljon switchinä? Teknisesti ottaen voit muuttaa siklaussuuntaa, mutta yleinen tapa on tehdä se nosesta tailiin (samaan suuntaan, johon useimmat laudat kulkevat rinteessä).

Siklaamista tulee jatkaa niin pitkään, kunnes näkyvää vahaa ei enää irtoa ja pohjan pinta on sileä ja tasainen. Älä huoli – voiteluaine ei ole kokonaan hävinnyt. Se on siirtynyt pohjan huokosiin, joita ei voi nähdä paljaalla silmällä!

8. Viimeistele pohja

Viimeistele pohja

Nyt on aika kiillottaa ja viimeistellä pohja sen lopulliseen loistoonsa! Ota karhunkieli tai hiomahuopa ja työstä kutakin aluetta kolmella tai neljällä voimakkaalla ja tasaisella vedolla. Nappaa sitten voiteluharja ja etene laudan etuosasta takaosaan. Tämä paljastaa pohjan rakenteen, jotta sinä – ja lautasi – voitte laskea sulavammin ja kiitää alas vuoren rinnettä entistä nopeammin.

Kaikki tämä siklaaminen ja harjaaminen jättää jälkeensä paljon vahapölyä. Viimeisenä silauksena voit pyyhkiä pohjan kostealla sienellä tai sileällä liinalla irrottaaksesi kaiken ylimääräisen. Tämä tuo pohjaan sen ihanan kiillon – ja saa sinut viimeistäänkin hinkumaan rinteeseen!

9. Älä unohda kantteja

Laudallasi voisi olla vaikka koko planeetan silein pohja, mutta jos sen kantteihin on jäänyt vahaa, on työ ollut kuin yhtä tyhjän kanssa. Myöskään niistä täydellisistä carving-käännöksistä ei kannata tällöin unelmoida. Muista siis tarkastaa työsi jälki ja käyttää siklin päässä olevaa lovea hankkiutuaksesi eroon mahdollisesta jälkeen jääneestä vahasta.

Niin, ja mikset muuten teroittaisi kantteja samalla, kun kerran niiden pariin päästiin? Nappaa kantinteroitin ja aseta se 90 asteeseen (standardiasetus aloittelijoista keskitasoisille laskijoille). Voit teroittaa kanttisi 89:ään, 88:aan tai 87:ään asteeseen jos olet edistyneempi laskija tai kilpailet lajissa. Teroitinta kannattaa liikuttaa pitkin ja sulavin vedoin poistaen vekit ja muut naarmut, kunnes kantti on niin sileä kuin voi vain olla. Valitettavasti et saa sitä koskaan niin sileään kuntoon, kuin se oli tehtaalta tullessa. Mutta älä huoli – se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että lasket tarpeeksi kovaa!

UKK

Kuinka usein lumilauta pitäisi voidella?

Joka kerta kun lasket, kuluu vahaa pois lautasi pohjasta. Jotkut laskijat voitelevatkin lautansa joka kolmen–viiden laskupäivän jälkeen pitääkseen sen tiptopkunnossa. Oikea voiteluväli kuitenkin riippuu siitä, kuinka usein suuntaat rinteeseen. Jos esimerkiksi lasket vain kerran kaudessa, voitele tällöin lautasi kauden alussa ja sillä hyvä. Jos lasket joka päivä (ja olet näin ollen meidän ikuisen kateuden kohteemme!), kannattaa noudattaa kolmen–viiden laskupäivän sääntöä.

Lautasi pohjalla on myös merkitystä. Onko pohjasi sintrattu? Jos on, se on myös huokoisempi ja kykenee säilyttämään runsaasti voiteluainetta. Sen todella tuntee, kuinka paljon nopeampi ja sulavampi sintrattu pohja on, kun sitä vertaa voideltuun ekstrudoituun (eli suulakepuristettuun) pohjaan. Jos kuitenkin laiminlyöt sintrattua pohjaasi jättämällä voitelun liian usein välistä, kulkee se huomattavasti hitaammin kuin voitelematon ekstrudoitu pohja.

Myös maastoon tulee kiinnittää huomiota. Jää ja hanki hiovat vahaa pois huomattavasti nopeammin kuin puuteri. Okei, saattaa tuntua, että huomioon otettavia asioita on melkein liikaakin, mutta tunnusmerkkejä tarkkailemalla voit arvioida, milloin on aika huoltaa lautaasi. Joten siitä päästäänkin seuraavaan kysymykseen…

Kuinka usein lumilauta pitäisi voidella?

Mistä tietää, että lumilauta on voitelun tarpeessa?

Huomaat voitelun tarpeen siitä, miltä lauta tuntuu. Jos olet tottunut shreddaamaan rinteitä kovaa vauhtia, mutta menosi on alkanut pikku hiljaa hidastumaan siinä missä laskukaverisi kiitävät vain ohitsesi, on todennäköisesti uuden vahakerroksen aika. Myös kantilta kantille siirtyminen tuntuu jähmeältä.

Vaihtoehtoisesti voit myös kääntää lautasi ylösalaisin ja tarkastella pohjaa. Näyttääkö se kuivalta ja valkoiselta? On voitelun aika. Voitelu on laudalle sama kuin kastelu kasville – kun se on saanut vettä, se herää taas henkiin entistä ehompana.

Kaikki kiteytyy lopulta laudan pohjan huokosiin. Pohja on täynnä pienen pieniä huokosia, jotka tuore vaha täyttää. Kun pohja on kuiva, ja voitelun tarpeessa, lisäävät tyhjentyneet huokoset kitkaa ja vastusta hidastaen menoasi ja estäen sinua kasvattamasta nopeutta. Voitelun tarpeellisuuden merkkien huomiotta jättäminen voi myös kiihdyttää pohjasi kulumista (apua!). Vahaa siis säännöllisesti pitääksesi huolta laudastasi, niin lautasi tulee kiittämään sinua.

Mitkä ovat yleisimmät virheet kotona tehdyssä lumilaudan voitelussa?

Joskus voi kestää muutaman yrityksen verran, ennen kuin lumilaudan voitelusta pääsee todella jyvälle. Vältä vain nämä yleiset mokat, niin homma sujuu:

  • Siteiden irrottamisen unohtaminen.
  • Liian suuren vahamäärän käyttäminen. Muista, ettet tarvitse paljoakaan tunteaksesi jo eron.
  • Vahaaminen liian kylmässä lämpötilassa. Tämä aiheuttaa sen, etteivät huokoset avaudu, eikä vaha imeydy.
  • Pohjan ylikuumentaminen jättämällä raudan paikoilleen tai yhteen kohtaan keskittyminen liian pitkään.
  • Vahan kerryttäminen pohjaan olemalla siklaamatta sitä tarpeeksi.
  • Muun kuin sulatettavan voiteluaineen käyttäminen. Vaikka nämä aineet voivatkin toimia väliaikaisratkaisuina, eivät ne silti korvaa säännöllistä kuumavahausta!
Mitkä ovat yleisimmät virheet kotona tehdyssä lumilaudan voitelussa?

Täytyykö uusi lumilauta voidella?

Ei! Useimmat lumilaudat ovat tehtaalta tullessaan vahattuja ja laskukelpoisiksi valmisteltuja. Näin ollen sinun ei tarvitse vahata lautaasi ennen sen ensimmäistä laskua. Kannattaa kuitenkin muistaa että tehtaalla laitettu voitelu kestää vähemmän aikaa kuin pohjaan raudalla kiinnitettävä kuumavaha. Joten jos lasket kovaa ja nopeasti uudella menopelilläsi, vahaa se ensimmäisten kahden–kolmen päivän jälkeen.

Lähdössä reissuun upouuden lautasi kanssa? Älä unohda pakata mukaan voiteluainetta huoltaaksesi sitä matkalla. Näin varmistat sujuvat laskut myös kohteessa.

Lopuksi

Katsohan sinua – olet juuri suorittanut lumilaudan voitelun onnistuneesti kotiolosuhteissa. Olemme sinusta ylpeitä! Lautasi on nyt valmiina seikkailuihin ja näyttämään vuorille, mistä olet oikein tehty.

Älä unohda jatkaa vahaamista tulevaisuudessa – säännöllinen voitelu takaa sen, että lautasi kestää kauemmin, kulkee nopeammin ja kääntyy sulavammin. Täydellistä. Etuna tässä on se, että voit myös tulevaisuudessa jatkaa oman laskuporukkasi päihittämistä päivän päätteeksi tapahtuvissa “rinteestä suoraan laskien baariin” -kisoissa. Heräsikö sinulle kysyttävää lumilaudan voitelusta? Vai haluatko vain moikata meitä? Tee se ihmeessä laittamalla sähköpostia osoitteeseen crew@dopesnow.com, sillä kuulemme sinusta enemmän kuin mielellään!

Aiheeseen liittyvää luettavaa: